Blogitekstit

Machu Picchu

Lue Perun Machu Picchusta kertova artikkeli tästä.

Nippelitietoa Perusta

Valtio

Perun valtiomuoto on tasavalta.

Perun pinta-ala on 1 285 216 km² joka on noin 3.8 kertaa Suomen pinta-ala.

Maantiede

Maa sijaitsee eteläamerikan länsiosassa ja sen rajanaapureita ovat pohjoisessa Ecuador ja Kolumbia, idässä Brasilia, kaakossa Bolivia ja etelässä Chile. Lännessä on eteläinen Tyyni valtameri.

Maa sijaitsee päiväntasaajan eteläpuolella, ja siksi varsinkin sen eteläosassa huomaa vuodenaikojen olevan päinvastaiset Suomen kanssa, eli kun Suomessa on talvi, on Perussa kesä, samoin Suomen syksyn aikoihin on Perussa kevät. Vuodenajat eivät kuitenkaan ole ihan yhdenvertaisia Suomessa totuttuihin nähden. Lämpötila on korkeampi. Vuoristossa ja sademetsässä ilmasto on erilaista.

Ilmastosta voisi sen verran sanoa, että läntisessä Perussa rannikolla on pääsääntöisesti suhteellisen kuivaa. Idässä ja pohjoisessa on sademetsää ja siinä idän ja lännen välissä on Andien vuoristo.

Andit on maailman pisin vuorijono. Se on noin 7 500 kilometritä pitkä. Se alkaa Karibianmereltä, kulkee Venezuelan, Kolumbian, Ecuadorin, Perun, Bolivian ja Chilen läpi Eteläamerikan eteläkärkeen saakka.
Valuutta

Perun valuutta on Perun Nuevo Sol eli suomeksi ”uusi aurinko”, lyhyemmin sanottuna Sol, valuuttakoodi PEN. Yksi euro on noin 3.45 Solea (tieto huhtikuulta 2017).

Ruoan hinta Perussa on huomattavasti Suomea matalampi. Varsinkin kun ollaan vähänkin turistirysän ulkopuolella.

Perussa käytössä oleva 5 centimo:n kolikko (0.05 solea) on käytössä vain osassa maata. Esimerkiksi maan eteläosassa Ilo nimisessä kaupungissa sitä ei yleensä käytetä ja hinnat pyöristetäänkin 10 centimon (0.10 solen) tarkkuudella. Ainakin pääkaupungissa Limassa kyseinen kolikko on aktiivisessa käytössä.

Katso kaikki Peru-aiheiset artikkelit tästä.