Kebnekaise, patikointia Ruotsin luonnossa

Kebnekaise on Ruotsin korkein vuori. Sen kahdesta korkeimmasta huipusta eteläinen (sydtoppen) on lumen peitossa ympäri vuoden. Kesällä lumipeitteinen osuus on kuitenkin suhteellisen pieni alue. Kebnekaisella on kaunista luontoa.

Kuinka päästä Kebnekaiselle? Entä mitä voit odottaa kokevasi siellä patikoidessa? Katsotaanhan…

Kebnekaisella on kaunista luontoa.

Kebnekaisen alue on kaunista seutua. Kesällä sielä kasvaa matalaa koivikkoa ja muuta kasvillisuutta

Vuoristoa (tolpagorni-vuori vasemmalla) ja maisemaa kebnekaisen patikkareitin varrella
Kurjenpolvi kukkii

Oma kokemukseni patikoinnista Kebnekaisen alueella.

Itse olen käynyt Kebnekaisen luontoalueella kolme kertaa. Ensimmäisen reissuni tein heinäkuussa 2006, toinen reissu oli heinä-elokuun vaihteessa 2008, ja kolmas heinäkuun 2011 loppupuolella. Huipun valloitin vuonna 2008.

Kirjoitankin tähän artikkeliin lähinä yleispäteviä asioita, enkä niinkään keskity mihinkään yksittäiseen patikkareissuuni alueella.

Kebnekaise on luontokohteena ehdoton suosikkini tähän mennessä näkemistäni patikointireiteistä.

Kebnekaiselle saapuminen.

Kebnekaise sijaitsee Pohjois-Ruotsissa, Kiirunassa. Paikoitusalue patikointireitin alussa sijaitsee paikassa nimeltään Nikkaluokta.

Kiirunaan pääsee Helsingistä lentäen Tukholman kautta. Kiirunasta löytyy busseja jotka vievät sinut patikointireitin alkuun Nikkaluoktaan. Tosin bussit kulkevat vain kerran pari päivässä.

Nikkaluoktaan pääsee myös autolla ajaen Kiirunan kautta. Esimerkiksi Oulusta lähdettäessä kannattaa varata kunnolla aikaa automatkaan, sillä sieltä Nikkaluoktaan ajaminen kestää noin 7 tuntia.

Reitti Oulusta Kebnekaisen lähelle Nikkaluoktaan menee seuraavasti: Kemi – Tornio – Haaparanta – Kalix – Överkalix – Gällivare (käännös vähän ennen kaupunkia) – Kiiruna – Nikkaluokta.

Etäisyys Kiirunasta Nikkaluoktaan on noin 70 kilometriä.

Suosittelen siis Kebnekaiselle mentäessä oman auton käyttöä.

Jotta löydät tiesi Nikkaluoktaan, suosittelen normaalin paperikartan sijasta HERE WeGo -karttaohjelmistoa kännykkään. Se on ilmainen kännykkänavigaattoriohjelmisto, johon saa ladattua vaikkapa Ruotsin kartan offline-käyttöä varten.

Nikkaluokta.

Nikkaluoktassa sijaitsee siis paikoitusalue, jonne voit jättää autosi maksua vastaan.

Nikkaluoktassa on myös ravintola, maksullinen suihku ja wc, sekä turistitavaramyymälä. Suihkusta tulee vain kylmää vettä.

Ensimmäinen yö.

Kebnekaisella sijaitseva tunturikeskus tarjoaa majoituspalveluita, mutta tosi patikoijahan yöpyy teltassa.

Tunturikeskus on noin 19 kilometrin päässä parkkipaikasta, joten sinne patikoiminen vie usean tunnin. Onkin suositeltavaa yöpyä ensimmäinen yö joko Nikkaluoktan paikoitusalueen lähellä tai lyhyen matkan päässä siitä, mikäli olet lähtenyt aamusta ajamaan autolla suomen puolelta.

Joillakin alueilla teltan pystyttäminen on maksullista, kuten juurikin Nikkaluoktan paikoitusalueen lähellä. Mutta voit pystyttää teltan ilman maksua kun etenet reittiä hieman etäämmäksi paikoitusalueen lähellä olevasta keskuksesta.

Ja eikun kävelemään…

Nikkaluoktasta lähtevä patikkareitti on selkeästi merkattu. Se alkaa pururatamaisella osiolla, ja muuttuu pitkospuiksi ja poluksi.

Patikkareitillä näet kaunista luontoa ja hienoja riippusiltoja.

Puro Kebnekaisen patikkareitin varrella
Kebnekaiselle vievällä reitillä oleva pieni putous
Purojen vedet ovat raikkaita ja juomakelpoisia sellaisenaan.
Alueella on useampia tällaisia riippusiltoja joenylityskohdissa.

Veneellä järven poikki, vai patikoiden?

Matkan varrella sijaitsee myös järvi, jonka läheltä kulkevan patikkareitin voi ”oikaista” veneellä kulkien. Veneen kulkema reitti on noin 6 km pitkä.

Venereitin maksu on 250 kr eli noin 26 euroa henkeä kohti (hinta kesältä 2011).

Omasta mielestäni reitti kävellen ei ole tällä osiolla niin ihmeellinen, että voin mielelläni ottaa venekyydin ja jouduttaa matkaa hieman. Ja saapahan vaihtelua hieman!

Venepaikan lähistöllä on telttamaksu.

Telttamaksu 80 kruunua lähestyttäessä venepaikkaa. Kuva vuodelta 2011

Telttapaikkamaksun voi välttää jäämällä yöksi hieman kauemmaksi maksullisesta alueesta. Telttamaksulla kuitenkin kehitetään alueen turismia joten jos haluat tukea sitä, suosittelen lämpimästi.

Leiriytymismaksu siis peritään Nikkaluoktan lisäksi lähellä venepikkaa ja tunturikeskusta.

Tunturikeskus.

Nikkaluoktasta noin 19 kilometrin patikkareitin päässä on siis tunturikeskus, josta voit löytää muunmuassa ravintolan, myyntipisteen, infopisteen ja hotellin. Itse jätin suurimman osan palveluista käyttämättä koska halusin kokea luonnonläheisen kokemuksen yöpymällä teltassa luonnon helmassa.

Tunturiasemalla eli -keskuksella oleva kauppa on kuitenkin ihan hyödyllinen mikäli ruoka loppuu kesken. Kaupasta saa muun muassa kuivamuonapusseja.

Tunturikeskuksessa voit myös ladata kännykkäsi akun ja kysellä säätietoja.

Luonnossa yöpyminen.

Luonnossa yöpyminen on suhteellisen turvallista alueella. On kuitenkin syytä varautua vesisateisiin, joten teltan on oltava tarpeeksi vesitiivis.

Huipun valloitus.

Huipulle menevä länsireitti (västra leden) on suhteellisen selkeä. Kannattaa varata koko päivä aikaa ylhäällä käymiseen koska reitti on kuitenkin jonkin verran vaativa ja pitkä.

Kebnekaisen huipulle vievän reitin varrella olevaa maisemaa.
Kebnekaisen eteläinen huippu 29. heinäkuuta 2008.
Luminen reitti Kebnekaisen eteläiselle huipulle (heinäkuun lopulla 2008).

Helikopterikuljetus.

Kebnekaisen alueella kulkee myös helikopteri turisteja ja hätätilanteita varten.

Helikopteri Kebnekaisen patikointialueella.

Nippelitietoa Kebnekaisesta.

Huipun korkeus merenpinnasta: 2100 m
Sijainti: Kiiruna, Ruotsi
Vuoristo: Skandit

Kissankello, Campanula rotundifolia.

Kebnekaise – plussat ja miinukset.

Plussat:
+ Kaunista luontoa
+ Selkeä reitti
+ Hyvä kokemus
+ Sopii suhteellisen hyvin myös vähän patikoineelle
+ Sisältää myös vaihtoehtoisia reittejä kokeneemmille
+ Melko siisti ja roskaton luonto

Miinukset:
– Kebnekaisen seutu on mielestäni liian kaupallistettu
– Telttamaksut pienellä osallaa aluetta, muun muassa lähellä tunturikeskusta
– Paljon ihmisiä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *